Talvimaisema1
Vanha uudistamaton Maahiskallion Bordercolliet kotisivu:
http://personal.inet.fi/koti/maahiskallion/
Pääsääntöisesti ja määritelmällisesti en ole koskaan väärässä. Jos sattumoisin olisin väärässä jossain , niin se on vain väärinkäsitys, joka on suora seuraus tai peilaus jostain, mitä joku teki, sanoi, ei tehnyt tai ei sanonut. ![]()
Nyt eletään 2000-lukua jo pitkällä ja silti vielä kaikesta valistuksesta huolimatta löytyy näitä pässeja koiranomistajia, jotka ovat vieneet koiransa katsomaan ilotulitusta. Kuinka moni koira karkasi tänä vuonna niitten paukkujen katselun aikana?
Vastuuntuntoiset kasvattajat vääntävät vaikka rautalangasta tuosta vaarasta.
Se, mikä näissä blogimerkinnöissä on niin surkeaa tietämättömyyttä, on että kuvitellaan koiran nauttivan noista räjähteistä. Ollaan ylpeitä, kun se sessu ei ollenkn pelännyt niitä. Pelännyt? Monet koirat ovat raivonneet! Se sitten tulkitaan kivaksi leikiksi napsia paukkuja. Pelottavia.
Koirat hyökkivät raketteja kohti, koirat haukkuvat raketeille, koirat rähisevät taivaalla suhiseville äänille. Herran jestas sentään! Eikö koiranomistajan omassa päässä suhise mitään?
Tuo rähinöinti, yritys ottaa kiinni, haukkua, on pelkästään ärtymystä noihin paukkuihin. Se voi olla myös merkki laukausalttiudesta tai ainakin siitä voi vahvasti sellainen kehittyä. Sillä ei ole mitään tekemistä saalisvietin, taistelutahdon, toimintakyvyn kanssa. Paukkuärtyisyyden kylläkin, jos nyt haluaa jonkun LT:n osion hakea.
En ymmärrä, miksi se koirat pitää sinne viedä. Ei ne siitä nauti. Ylhäältä tuleva uhka on kuolemanvaara. Täällä laukausvarmat metsästyskoirat haukkuvat häkeissään koko päivän, yön ja vielä seuraavana päivänä kuuluu haukuntaa.
Sitten jotkut täyspässinpäät vievät paimenkoirat katsomaan raketteja.
Omat eivät- vaikka Pommi ja Minos ja Mörri ja Nepe ovat laukausvarmoja, Kirke reagoi, muttei mene paniikkiin, eikä yritä napsia niitä kiinni, eivät IKINÄ ole katsomassa raketteja. Käytän ne kaukana metsälenkillä ja sitten ovat kotona ja pääsevät ulos vasta paukuttelun varmasti rauhoituttua.
Mikseivät kaikki kasvattajat ihan tosissaan kerro tästä ja valista pennunottajia ihan vaikka "kädestä pitäen" ? Eikö kiinnosta, vai eikö itsekään osata ja ymmärretä?
Itse vaikka istuttaisin sen uuden omistajan jakkaralle, sanoisin: Nyt kuuntelet ja painat kalloosi seuraavat asiat:
Kuulikko? Ymmärsikkö? Tä? Häh? Kuulikko? Aatteleppa ite, ihan ite!
|
|
Ja sitä koirat.comia ei tarvitse lukea, jos se on niin vastenmielinen paikka. Suurin osa siellä on kuitenkin ihan fiksuja koiranomistajia.